Minä voitin

Kategoria: Blogi Julkaistu: 31.12.2017 Kirjoittanut minnamoira Tulosta Sähköposti

Ihmisillä on tapana tehdä jonkinlaisia yhteenvetoja vuoden viimeisinä päivinä. En ole niitä kamalasti itse harrastanut, syystä että viimeiset vuodet ovat olleet varsin raskaita. Tasan vuosi sitten minulle sanottiin, kun valitin tuskallista elämäntilannetta, että minun pitäisi vain sietää sitä ja opetella elämään sen kanssa.

Minä kieltäydyin. Se oli loukkaavinta ja inhottavinta mitä minun mielestäni voi sanoa ihmiselle, mutta samalle se oli myös haaste; ihmisen ei tarvitse alistua paskaan tilanteeseen. Ei missään nimessä. Ok, asiahan on ihan erilainen jos menettää puolisonsa, ystävänsä tai työpaikan tai vaikkapa raajansa. Noiden kanssa on todella opittava elämään ja mitä paremmin surutyönsä tekee, tulee elämässään vain vahvemmaksi ja oppii selviytymään. Mutta jos kärsii huonosta parisuhteesta, työttömyydestä, sairaudesta johon pystyy itse vaikuttamaan edes millään tasolla, niin jos siinä tilanteessa joku viisastelee että kärsi vaan, niin sisälläni kuohahtaa. 

Tuosta on nyt se vuosi. Elämäni on muuttunut hurjasti sen jälkeen. Siitäs sait! Takana on työttömyys, paskat ihmissuhteet. Minä voitin. 

Muutos on stressaavaa kun sitä on jatkunut esimerkiksi 15 vuotta kuten minulla. Olen sopeutunut siihen jatkuvaan muutokseen hyvin, vähän niinkuin yhtä-äkkiä joutuisi loputtomalle laivamatkalle ja et enää osaisikaan maihin noustuasi kävellä tasaisella maalla. Siltä minusta tuntuu. Siltä minusta on tuntunut VUOSIKAUSIA. Ja nyt yhtä-äkkiä olen tasaisella maalla. Opettelen kävelemään uudestaan. Ja minä pidän siitä valtavasti! Olen täällä kaukana, mutta myös aivan ihanan kieroutuneessa perspektiivin kulmassa. Näen asioita lähelle ja kauas yhtäaikaa. Olen ollut siellä perspektiivin toisessa laidassa, mutta sieltä ei näe tänne. Piti tulla tänne asti näkemään sinne toiseen päähän. Ja pidän näkemästäni. Olen inspiroitunut.

Tietääkö joku mistä puhun? Reissaajan perspektiivistä, tai vaikka vain puhtaasti tästä: Miksi matkusta yhä uudelleen ja uudelleen. Minun tapani kokea matkustelua on erilainen, olen asunut ja työskennellyt Namibiassa, Norjassa ja Skotlannissa. Kainuulaiselle pikkukylän kasvatille Vantaa (Korso <3) oli mahtava periodi elämässäni. Ja sitten puolestaan Paltamon Melalahden mummon mökki ulkohuusseineen. Nyt sitten Suomen Lappi on oma maailmansa. Tuntuu että katoan maailmaan jälleen, niinkuin Liisa Ihmemaahan ja juuri tällä hetkellä se ihmemaa on täällä, keskellä ei mitään.

 

 

Osumia: 72