Ravintola Seiska, Valtimo

Vaikka nimi Seiska tuottaakin päässä mielikuva siitä sinikeltaisesta juorulehdestä, on Ravintola Seiska Valtimolla täysin kaimansa vastakohta. Tämä laadukas ja hyvän palvelun ravintola osoittautui mitä mainioimmaksi paikaksi käydä syömässä, tässä muuten varsin hiljaisessa kylässä.

(vanha postaus edellisestä blogista 16.10.2017) 

SEISKAAN SIIS

Minulle suositeltiin taannoin visiittiä tähän ravintolaan, kun jouduin kuluttamaan aikaa Pohjois-Karjalan pohjoispuolella, eikä minulla ollut oikein suunnitelmaa, että mitä tekisin.

Olin paikalla jo hyvissä ajoin ennen lounasta, ja olin tietenkin heti vaativa. Tarjolla oli listalta hampurilaisateria, mutta koska olen kala-kasvissyöjä, olisin halunnut jonkin muun vaihtoehdon kuin jauhelihapihvin. Ensihämmennyksestä selvittyään (Seiskassa ei varmaankaan kysellä kasvisvaihtoehdon perään kovin usein) ihastuttava rouva kassan takana tiedotti, että heillä on tänään silakkapihviä, haluaisinko siitä annoksen. Itseasiassa kokki oli juuri paistamassa sitä keittiössä. Minä innostuin tietenkin ideasta ja pyysin hampurilaisateriani sillä silakkapihvillä. Vaikka rouva piti sitä ilmeisesti erikoisena valintana, hän suostui iloisesti pyyntööni. 9,90€ hintaan sisältyi myös salaatti ja kahvi/tee.

Salaattipöydästä kasasin itselleni hyvän annoksen ja ihastuksekseni yksi leipävaihtoehdoista oli homejuustoleipää.

Sitten saapui hampurilainen, silakkapihvi tuoreuttaan tiristen. Ja mikä hampurilainen se oli! Ehdottomasti yksi parhaimmista hampurilaisaterioistani, ja voin suositella tätä lämpimästi. Ihastuttava rouva kävi vielä kysymässä, että maistuuko. Täytyy myöntää, että en odottanut näin hyvää palvelun tasoa pienessä kylässä. Kaikki toimet tehtiin loistavan hymyn saattelemana, iloisesti höpötellen. Minä kehuin hampurilaisen maasta taivaisiin ja kehoitin heitä ottamaan hampurilaisen vakituiselle menulleen. Oikein loistavaa!

Ja täytyy sanoa että pubi-ravintolayhdistelmä, jossa toinen puoli on keskikaljakuppila ja toisessa päässä valkoisten pöytäliinojen ravintolapuoli, on varsin toimiva ratkaisu kaiken kaikkiaan. Olisin ihan mielelläni jäänyt katselemaan iltamenoja sinne, mutta valitettavasti matkani jatkui etelään päin Valtimolta.

Ravintola Seiska sijaitsee osoitteessa Kunnantie 2, Valtimo.

Osumia: 86