saksanpaimenkoira punaiset hiukset

Maahanmuuttajaksi muualle

(Kainarissa 7.8.2012, edit 23.9.2020)

Roman Schatz oli Radio Rockissa tässä yksi päivä kertomassa sitä miten hän pääsee ns. helpolla maahanmuuttajuudestaan koskapa on valkoihoinen ja puhuu hyvää suomea.

Mamuhan on ihminen joka on muuttanut maahan jostain syystä: oli se sitten pakolaisuus, työsiirtolaisuus, tai paluumuutto tai opiskelu. Minäkin siis olin maahanmuuttaja, kun olin aikoinani Norjassa.

Dere er jo Finner!

Oli todella ristiriitaista kuunnella ulkomaalaisvastaisen norjalaistuttavani puhuvan negatiiviseen sävyyn maahamuuttajista. Sitä jatkui jonkin aikaa ennenkuin kiukustuin ja kysyin, että mitäs mieltä hän oli meistä suomalaisista, koska mekinhän olimme maahanmuuttajia. Pakolaisistahan hän siis ei puhunut. Hämmennys oli suuri, kun hän sanoi että “Aesj, dere er jo Finner!”, elikkä Äsh, tehän olette suomalaisia!

En siltikään ymmärrä missä se raja meni? Ihonvärissäkö? Mantereesta, jolta ko. henkilö tuli, vai siitä, että satuimme olemaan tämän skeptikon kavereita?

Itse olin töissä paikassa, jossa meitä maahanmuuttajia oli Ruotsista, Tanskasta, Pakistanista, Intiasta ja Venäjältä. Me olimme keskenämme tasavertaisia ja meitä paikallisväestön värisiä loukkasi se, jos erivärisen kollegan kansallisuudesta kuuli jotain negatiivista tai mamuista puhuttiin yleisellä tasolla negatiiviseen sävyyn.

Täällä kotimaassa ollessani muistan tämän tunteen, kun seuraan mamu-keskusteluita ja muita negatiivissävytteisiä kommentteja. Onko näitä kommentteja heittävä ihminen ollut itse koskaan vähemmistönä toisessa maassa? Suosittelen sitä lämpimästi, sillä siinä missä se vahventaa omaa kansalais-identiteettiä, se myös laajentaa omaa maailmankatsomusta ihan eri tavalla. Turistina etelänmaalla vieraileminen ei yleensä aiheuta tätä oivallusta.

Valkoihoisena Afrikassa

6 kk Afrikanmaalla valkoihoisena olivat myös opettavaisia. Ei sillä, että minun olisi pitänyt varoa, vaan siksi, että miten tunsin oloni turvalliseksi siellä. Siksi, että satuin majailemaan pienessä Pohjois-Namibialaisessa kylässä, jossa suomalaisia arvostettiin paljon, mutta myös siksi, että Namibia maana on turvallisimpia ja väkimäärältään pienimpiä tämän mantereen maista.

Joka paikkaan minne menimme, meihin valkoihoisiin kiinnitettiin huomiota. Fyysistä koskemattomuuttamme ei koskaan kuitenkaan loukattu, ei edes silloin kun huimapäisinä menimme ainoina valkoihoisina paikalliseen yökerhoon. Uteliaisuutta riitti kyllä ja me tytöt varsinkin saimme pitkiä katseita miespuolisilta, mutta saimme olla rauhassa. Varmasti myöskin siksi, että meillä oli kaksi miestä ryhmässämme. Meitä nuoria naisia oli siis kolme.

Yksinkin ajelin autolla maaseudulla kun ajelin kirkon eri toimistoissa opettamassa heidän työntekijöilleen tietokoneen käyttöä. Kerran sattui blondille pieni rengas-kommellus… kerron sen toisen kerran.

Niin, siitä kielitaidosta. Norjalaisten mielestä huonoa norjaa puhuva suomalainen oli hauskalla tavalla hölmö maahanmuuttaja. Sitten jos suomalainen pääsi puhumaan englantia ja pääsi näyttämään kielitaitonsa tason, ei Pekka-vitsejä tarvinnutkaan kuunnella enää niin paljon.

Pekka-vitsit on ihan huippuja Norjassa, niitä viljellään samaan tyyliin kuin Suomessa Pikku-Kalle-vitsejä. Pekastahan tehtiin Norjan televisiolle tv-sarjakin, jonka pääosassa seikkaili Pekka, muistaakseni kirvesmies.

http://www.radiorock.fi/ajankohtaista/juuri-nyt/media/roman-schatz-%E2%80%93-%E2%80%9Dnainen-virhe-suomalainen-nainen-vain-yksi-variaatio%E2%80%9D

This post has already been read 63 times!

Leave a Comment

%d bloggers like this: