Sammakot ja smurffit sotivat Kajaanissakin

Tiesitkö, että Kajaanissa siniset smurffit ja vihreät sammakot taistelevat keskenään ylläpitääkseen portaaleita, jotka on suojattu kuumuutta kestävin kilvin ja näissä portaaleissa olevia resonaattoreita yritetään tuhota erilaisin energia-asein? Ei hätää, en minäkään, ennenkuin tutustuin ja jäin koukkuun jo pari vuotta toiminnassa olleeseen peliin nimeltään Ingress.

Googlen Niantic Labs:n tekemä peli on saanut nörtit liikkeelle ympäri maailman. Pelissä liikutaan älypuhelimen tai tabletin kanssa, augmented reality ympäristössä, eli lisätyssä ympäristössä, johon tietokonein on lisätty ääntä, videokuvaa ja videota. Yhdessä meidän normaalin todellisuutemme kanssa nämä lisäykset muodostavat Ingress-pelaajalle ympäristön, joka toimii ja reagoi pelaajan tekemiiin toimenpiteisiin reaaliaikaisesti.

Virtuaalitodellisuus on siis täällä. Kajaanissa näitä virtuaalisia pelipaikkoja ovat esimerkiksi Tervakanavan Lussitupa, Valon Kappeli Paltaniemellä, Urho Kekkosen puisto tai vaikkapa keskustan S-marketin seinässä näkyvä Karhu-taideteos. Nämä kaikki ovat siis Ingress-pelissä portaaleja, joita kahden eri factionin, eli joukkueen pelaajat vuorollaan valloittavat.  Joukkueet ovat joko vihreät, eli Enlightened, eli kotoisasti sammakot tai siniset, eli Resistance eli smurffit.

Kuulostaako hullulta?

Maamerkkejä eli portaaleja hackataan omaksi iloksi

Älypuhelimella ja tietokoneella strategiapelejä pelanneelle Ingress on vain luonnollinen jatkumo siihen, mihin pelimaailmassa ollaan siirtymässä. Esimakua on saatu jo Wii-konsolin golf- ja tennispeleistä, sekä Playstationin tanssi – ja aerobic-peleistä, joita pelataan omalla vartalolla tai muulla fyysisellä suorituksella.

Ingress on mielenkiintoinen sekoitus perinteistä lipunvaltausta, geokätköilyä, suunnistusta ja autosuunnistusta. Ingress-peliä pelataan liikkumalla portaaleilta toiselle, eli käytännössä jalkaisin, polkupyörällä tai autolla, riippuen miten kaukaisen portaalin luokse aiotaan mennä. Yhdessä voidaan pelata myös retkeilemällä autolla, jolloin koko tiimi kerää portaalista pisteet ja tekee yhteistyötä portaalin suojauksen tuhoamiseksi.  Ingressiä pelaavat myös kokonaiset perheet, vanhemmat ja lapset, yhdessä.

Portaaleita häckätään eli klikataan ja tämän toiminnon avulla portaalista tipahtaa pelaajalle avaimia, aseita tai muita tavaroita, joita käytetään pelissä. Portaaleissa olevat resonaattorit tuhotaan ja tilalle laitetaan oman joukkueen resonaattorit, jotka suojaavat portaalia hyökkäykseltä. Portaaleja myös linkitetään siten, että kolmesta portaalista muodostuu alue, joka jää omalle joukkueelle. Vastapuolue ei voi linkittää omia portaaleitaan tämän alueen läpi.

Resistancen Orkkeli ja Eimink

Tapasimme kajaanilaisia Resistance – factionin pelaajia Urho Kekkosen puistossa eräänä kesäkuun lauantaina. Orkkeli eli Aki Leontaridis sekä Eimink eli Teppo Kauppinen ovat molemmat pelanneet Ingressiä jo puolisentoista vuotta ja tutustuivat toisiinsa myös pelin kautta.  Miehet ovat olleet pelissä mukana jo sen alkuvaiheista lähtien ja ovat tällä hetkellä Kajaanin aktiivisimpia pelaajia. He arvioivat kainuulaisia pelaajia olevan noin 20 ja heidän ikäjakaumansa olevan laajan. Nuoret aikuiset ovat kuitenkin aktiivisimpia, mutta tiedetään maailmalta löytyvän yli 50-vuotiaitakin pelaajia. Sukupuolijakauman miehet arvoivat olevan hyvin tasaisen, 40% pelaajista ollessa naispuolisia. Joitain kuuluisia nörttejäkin Ingress-pelaajien joukoista löytyy: mm. ydinfyysikko Stephen Hawking sekä Star Trekistä tunnettu näyttelijä Will Wheaton ovat huhujen mukaan pelistä erittäin innostuneita. Pelaajien määrää rajoittaa nykyisellään se, että peliä ei ole tarjolla muille, kuin Android-puhelimille ja tableteille.

Orkkeli ja Eimink olivat järjestämässä Kainuussa kesällä 2013 Ingress-tapahtumaa, eli meet:iä jossa harmillisesti oli vain neljä osallistujaa. Suuria, Nianticin järjestämiä Ingress tapahtumia kutsutaan salaperäisesti nimellä Anomaly ja niitä järjestetään ympäri maailmaa säännöllisesti. Näissä tapahtumissa molemmat factionit taistelevat tietyn tuntimäärän ajan ja taistelun lopputulos ja voitetut pisteet vaikuttavat suoraan Ingressin taustatarinaan. Taustatarinaa voi seurata Nianticin Youtube-tililtä, Google Plus-foorumilta, sekä Twitteristä.

– Tämä on ihan älytöntä välineurheilua, vitsailee Eimink ja heilauttaa ilmassa uutta, lähinnä peliä varten hankkimaansa tablettia.  – Minullakin oli pyörässä teline älypuhelimelle, mutta se napsahti poikki pakkasessa, harmittelee Orkkeli, eli Aki. Autosta löytyy invertteri ja kirjoittajalla itselläänkin on pelikäytössä tabletti ja kotoa löytyy aurinkokennolaturi. – Kilometreja on kertynyt myös autolla. Yksi reissu oli lähestulkoon 800 km, laskeskelee Eimink.  – Olin  mukana operaatiossa, jonka tarkoituksena oli tuhota vastustajapuolen tekemiä linkkejä, kun yritimme peittää Suomen ja Euroopan sinisen kentän alle.  Itselläni pisin linkki, jonka olen tehnyt oli 331 km Torniosta Kostamukseen, muistelee mies.

Konkreettisesti iloa tuottaa se, miten paikallistuntemus kasvaa. Katujen ja teiden nimet jäävät mieleen, sekä tulee nähtyä uusia paikkoja. Jopa omalta kotiseudulta saattaa löytyä nähtävyyksiä, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Kuinka moni on esimerkiksi kuullut Maakunnan suurimmasta puusta, joka mitattiin vuonna 1992?

Vaikka harrastus saattaa herättää ihmetystä kanssaeläjissä, ei tätä kannata hävetä. -Työkavereideni joukossa on pelaajia ja moni heistä on houkutellut puolisonkin mukaan pelaamaan, kertoo Eimink,

Hassuja tilanteita saattaa silti tulla: muistelen itsekin huvittuneena seuranneeni Securitaksen vahtia, joka tuijotti meitä tiukasti Tervakanavalla, kun olimme kaverin kanssa pelaamassa ja mittailimme etäisyyttä portaaleille älypuheliamme tuijottaen. USA:ssa Ingressiyhteisö onkin kirjoittanut epäviralliset, tulostettavat ohjeet virkavallan edustajille. Amerikoissa epämääräistä vaeltelua ja käytöstä katsotaan huomattavasti tarkemmin kuin Suomessa, varsinkin, kun liikutaan tärkeiden maamerkkien, kuten esimerkiksi suurlähetystöjen lähettyvillä. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole koskaan tullut, naurahtavat miehet, vaikka kyllähän ohikulkijat saattavat tuijottaa puhuvan älypuhelimen kantajaa ja ihmetellä kun lenkkipolulla kirkas tietokoneääni kertoo että “the portal has been destroyed”.

Ingressistä käydään kansainvälisissä blogeissa ja keskustelupalstoilla väittelyä siitä, kuinka peli onkin Googlen erittäin nerokas tapa valjastaa pelaajat kartoittamaan teitä, lenkkipolkuja ja pyöräteitä, sekä nähtävyyksiä ja monumentteja karttapalveluaan varten. Vaikka näin olisi, ei tämä ole kuitenkaan pelaajia suuremmin harmittanut, peli on silti mukava tapa liikkua ja tutustua omaan asuinympäristöön tai matkailukohteeseen.

Linkkejä:

Ingress G+

Ingress Finland Community G+ 

Ingress Resistance Finland G+

Ingress Enlightened Finland G+

This post has already been read 64 times!

Leave a Comment

%d bloggers like this: