Mitä ajattelin tänään?

En enää muista mitä ajattelin tänään. Pitäisikö muistaa? Onko päässä vain niin paljon ajatuksia, että ne valuvat toisesta korvasta ulos?

Aamulla taas töissä ja illalla töissä. Siinä välissä kävin kirjanpitäjän luona ja kaupassa. Tulin kotiin ihan väsyneenä 19:30. Jatkoin työskentelyä koneella.

Latasin kuitenkin vanhat blogipostaukseni tänne takaisin. Kaverini Jarkko bloggailee varsin avoimesti itsestään ja elämästään ja ihailen häntä sen vuoksi. No toki minäkin kerron avoimesti itsestäni ja en ole sitä koskaan ajatellut minkäänlaisena ongelmana. Paitsi kun viime vuonna sotkeuduin sen yhden miehen tunne-elämään niin pahasti, että sain siitä traumoja. Olin siis kaikin puolin väärä.

Näin jälkeenpäin katson tuota tilannetta ja mietin että mitä vittua ja hei haloo tyttöseni? Mies vedätti ihan täysin, antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Haukkui mennen tullen ja sätti ja ojensi milloin mistäkin. Väärä poliittinen vakaumus, rastat oli omituiset ja miten minä kehtasin kirjoittaa niin avoimesti taas jälleen kerran Facebookiin jne. Kommentteja tuli. Miten typerä minä olen ollut?? Noh, olin todella rakastunut. Sitten törmäsin seinään.

Onneksi törmäsin. Tuo mies on psyykkisesti vajaa. Rikki. Rikkinäiset ihmiset rikkovat toisia, ehjiä ihmisiä.

Nyt reagoin tuon kymmenen kuukauden kokemuksen jälkeen erinäisiin asioihin hänen jättämiensä arpien vuoksi kipuilevana. Tuntuu raskaalta. En viitsi avata tätä sen enempää, mutta sanonpahan vain, että paha tulee enkelin vaatteissa.

Niin, noihin blogikirjoituksiin palatakseni. Luin Jarkon blogia tässä ja totesin, että minulla ei ole mitään hävettävää. Siksipä vanhat kirjotukseni tulivat takaisin. Minä olen minä – ajattelipa se yksi mies mitä vain. Ihmeellistä, miten sitä vaurioitti itsensä niin “vähästä” – mutta kun ajattelen sitä pitkään kestänyttä fyysistä pahoinvointia ja paria paniikkikohtausta, niin ei se niin vähäistä tainnut ollakaan.

Tätä minä ajattelin tänään ja sitä, miten helppoa oikean kumppanin kanssa voisikaan olla. Epävarmuudet iskevät kovasti joinakin päivinä ja nyt tiedän mistä ne johtuvat. Rakastuneena sitä altistaa itsensä sille, että toinen voikin satuttaa. Mutta se askel on pakko ottaa, muuten sille rakkaudelle ei anna mahdollisuutta.

PS. noin kolmisen vuotta olen haaveillut kauppatieteiden opinnoista. Kävin tänään avoimen yliopiston infotilaisuudessa ja nyt se ajatus kutkuttelee vieläkin enemmän. Pystyisinköhän minä siihen? Yksin opiskelu on vain kamalan rankkaa, enkä ole mikään teoriaopusten lukija. Pitäisi suunnitella ajankäyttö kunnolla ja oikeasti suunnitella myös opiskelu – mennä vaikka jonnekin opiskelemaan, että sitä saa oikeasti tehtyä. ADD-diagnoosin jälkeen tiedän myös miksi teorian opiskelu on ollut minulle niin raskasta – mutta nyt siihen pystyisi suhtautumaan eri tavalla. Ja tietenkin – olen myös paljon vanhempi kuin 20 vuotta sitten…

This post has already been read 54 times!

Leave a Comment

%d bloggers like this: