Blog / Suomeksi · 20.04.2019

Aloitteenteon tuskaa

Deittailu on vaikeaa. Tästä on jo muutama vuosi aikaa, kun yliopistossa työskentelevä tutkijamies totesi kerran, varsin tuskastuneena, minulle:

En ymmärrä miksi miehen pitäisi aina tehdä aloite. Nainen flirttailee ja antaa ymmärtää, että miehellä voisi olla naiseen mahdollisuus. Sitten nainen olettaa, että mies pyytää naisen treffeille, suunnittelee treffit ja keksii ohjelmaa ja näkee kaiken vaivan naisen liehittelemiseen. Miksi nainen ei voisi liehitellä miestä?

Purkaus meni raikuen huti minun kohdallani. En ollut vielä kerennyt pyytää miestä ulos, sillä halusin keksiä jotain erityistä treffeille. Sanoin hänelle, että minä olin yleensä kyllä se aloitteentekijä, joten hän voisi jättää treffikutsun minun huolekseni. Ja niinhän me sitten teimmekin, minun aloitteestani mentiin oluelle ja nähtiin keikallakin jossain vaiheessa.

Viesti oli siis kuitenkin se, että naiset, tehkää rohkeasti aloitteita!

Noh, sitten kun muutin Kainuuseen, jossa joissakin asioissa voidaan vielä olla varsin ahdasmielisiä,  minä tein hanakasti aloitteita ja sain palautteena viestiä, että se oli vähintäinkin omituista ja kummallista. Näiden kohdalleni osuneiden miesten maailmassa naiset eivät tee aloitteita. D´oh! 

Se siitä niinkuin sitten. Tätä ei koskaan saa oikein. On ihan sama odotatko passiivisena ja harmi vain, sillä jos toinenkin osapuoli on passiivinen, niin ette päädy ikinä treffeille. Tai jos teet aloitteen, voi se toisen mielestä olla kummallista ja ette päädy treffeille sen takia, koska sinun olisi pitänyt olla passiivinen nainen ja jättää treffikutsu miehen huoleksi.

Teitpä niin tai näin, olet aina väärässä.

This post has already been read 1453 times!

Minnamoira – Follow me